Minervan Pöllöt 3/2013 ja 4/2013 ovat ilmestyneet!

Pöllö on taas enentynyt: numerot 3/2013 SUKUPUOLI ja 4/2014 JOULU ovat saatavilla (ovat olleet jo jonkin aikaa) lehtipisteistä. Joulunumeroa saa toistaiseksi poikkeuksellisesti vain paperimuodossa Kaisa-talon lehtihyllystä – vaikka kausi on jo ohi, ei lehti ole sen vähempää mielenkiintoinen!

SUKUPUOLIpöllön löytää myös sähköisessä muodossa Issuu-palvelusta.

 

Minervan Pöllö 1/13 on ilmestynyt!

VIINIpöllön kansi

Yksi varmimmista kevään merkeistä on vuoden ensimmäisen Pöllön saapuminen keskuuteemme! Numeron 1/13 teemana on railakkaan dionyysisesti VIINI.

Lehteä saa niin Metsätalolta, Klixiltä kuin Kaisa-talon liukuportaiden yläpäässä sijaitsevasta opiskelijalehtihyllystäkin. Pöllön toimitukselta suurkiitokset kaikille lehden tekoon osallistuneille!

 

Minervan Pöllö 4/12 on ilmestynyt

Kuolemapöllön kansiMinervan Pöllön vuoden 2012 viimeinen numero on viimein saapunut konkreettisesti keskuuteemme, teemanaan KUOLEMA. Lehteä on saatavilla Metsätalon viidennen kerroksen jakelupisteellä sekä Pöllön asiahenkilöiltä, jos sellaisiin satutte törmäämään. Vaihtoehtoisia jakelupaikkoja kartoitetaan parhaillaan.

KUOLEMApöllöä on myös saatavilla Dilemma ry:n kojulta Nuorten Filosofiatapahtumassa Paasitornissa 11.-12.1.2013! Tule pistäytymään!
Minervan Pöllö kiittää lukijoitaan ja tekijöitään kuluneesta vuodesta ja ryhtyy kuumeisesti suunnittelemaan tulevan kevään julkaisuja.