Vuoden 2017 kaksi ensimmäistä Pöllöä ovat tuttuun tapaan luettavissa verkossa. Vuoden ensimmäisen numeron teema on Ennen totuutta & totuuden jälkeen. Toisen numeron teema taas on Kevätpölliäinen. Lehtiä pääset lukemaan alta!
Category Archives: Uutiset
Minervan Pöllö 3/2016 luettavissa verkossa
Tiede-Pöllössä julkaistaan Helsingin piirin skientistinen manifesti. Käytännöllisen filosofian professori Jaakko Kuorikoski pohtii tieteen ja filosofian suhdetta. Lisäksi tarjolla on perverssiä fenomenologiaa, tieteellisen mallintamisen analyysia, matemaattista oikeuttamista sekä popmusiikin puolustamista. Pohdimme myös äärettömyyttä ja Amartya Senin elämäntyötä.
Minervan Pöllölle uusi päätoimittaja
Vuoden 2015 päätoimittajat Ville Louekari ja Sofia Blanco Sequeiros siirtyvät syrjään antoisan vuoden jälkeen. Kiitos lukijoille, kirjoittajille ja kaikille muillekin faneille! Mekin fanitamme teitä.
Uudeksi päätoimittajaksi nousee teoreettisen filosofian opiskelija Janne Karisto. Onnittelemme!
Minervan Pöllö on saanut uuden toimituksen!
Minervan Pöllön päätoimittajiksi vuodelle 2014 on valittu Dilemma ry:n vuosikokouksessa 6.12.2013 Tuukka Brunila ja Pasi Takkinen. Onnittelut!
-istuva toimitus
Minervan Pöllöt 3/2013 ja 4/2013 ovat ilmestyneet!
Pöllö on taas enentynyt: numerot 3/2013 SUKUPUOLI ja 4/2014 JOULU ovat saatavilla (ovat olleet jo jonkin aikaa) lehtipisteistä. Joulunumeroa saa toistaiseksi poikkeuksellisesti vain paperimuodossa Kaisa-talon lehtihyllystä – vaikka kausi on jo ohi, ei lehti ole sen vähempää mielenkiintoinen!
SUKUPUOLIpöllön löytää myös sähköisessä muodossa Issuu-palvelusta.
Minervan Pöllö herää pian horroksestaan!
Oletko miettinyt jo pidempään, että missä uusi Pöllö viipyy? Ovatko päiväsi olleet joltain tärkeältä osaltaan tyhjiä, vailla jotain olennaista palaa, joka antaisi niille merkitystä? Oletko vaipunut metafyysiseen horrostilaan?
Minervan Pöllö verkossa
Minervan Pöllö, Suomen vanhin, joskaan ei kypsin, filosofinen lehti on saanut kiinteät verkkosivut. Hurraa!
Miksi Pöllö sitten tarvitsee sivut? Siihen saamme lopullisen vastauksen vasta historian päättyessä, mutta osviittaa antakoon sisältö: näillä sivuilla muun muassa esitellään lehteä, julkaistaan digiversiota, kerrotaan kirjoitusohjeita sekä tarjotaan mahdollisuus tilata lehti kotiin tai kaverille.
Lisäksi lukijoilla on nyt ensi kertaa mahdollisuus saada nimensä lehteen, vaikka eivät osaisikaan kirjoittaa tai uskaltaisi piirtää. Pöllöön voi nimittäin ostaa ilmoituksen!
Jatkossa myös joitakin varsinaisen lehden kirjoituksia voidaan julkaista näillä sivuilla, jolloin juttujen kommentointi on luontevampaa kuin Issuussa. Odotammekin palautevyöryä.
Siis: Tervetuloa! Toivomme, että tämä hetki on lukijoillemme yhtä hohdokas kuin itsellemme.
Teidän,
Pöllön päätoimittajisto 2012: Akseli, Huu & Joonas