Jari Julan näyttely ”Ei-mitään” Galleria Katariinassa

Sattumapaikka

Jari Jula: Ei-mitään. Maalauksia. Galleria Katariina, Kalevankatu 16, 31.10.–18.11.2012.

Taiteilija Jari Julan taiteen väitöstyöhön kuuluva näyttely Ei-mitään koostuu suurikokoisista maalauksista kankaalle, sekä joukosta pieniä, pleksilevylle maalattuja muotokuvia. Minervan Pöllö kävi tutustumassa näyttelyyn ja juttelemassa filosofiasta maisterintutkintonsa tehneen taiteilija Julan kanssa.

Galleriaan tulijan ottaa vastaan kaksi valtavaa, koko seinän peittävää maalausta. Molempien nimi on ”Da Vincin seinä”. Näyttelyesitteessä taiteilija kertoo, että siinä missä Leonardo da Vinciä kiehtoi homeen muodostamat maisemat ja hahmot seinissä, ”minua kiehtoo hahmoissa ja maisemissa näkyvä seinä”. Jula kertookin näyttelyn töitä maalatessaan pyrkineensä määrätietoisesti poistamaan teoksista kaikki elementit, joissa hän näki hahmoja tai merkityksiä, ja siten saavuttamaan merkityksistä tyhjän tilan, ei-minkään. Tätä menetelmää Jula kutsuu ”visuaaliseksi reduktioksi”, ja sen päämääränä on saada esiin sattuma osana ”taiteen tapahtumista”. Tämä on myös Julan väitöstyön teema.

Sattuma ei ole Julalle yhtä kuin satunnainen tapahtuma, vaan ennen kaikkea yhteensattuma – siis yllättävä tapaus, johon liittyy merkitys. Jula onkin pyrkinyt raivaamaan sattumalle tilaa paitsi päästämällä satunnaiset prosessit – lian, liuottimet ja halkeamat – tekemään työtään, myös merkityksien tietoisella poistamisella. Näin kaiken teoksissa jäljellä olevan merkityksen pitäisi olla sattumaa.

Pienet pleksilevymuotokuvat nimeltään ”Sattumaa ei ole, deterministit ryhmäkuvassa” ovat toisteisia hahmoja, joihin on aiheutunut sattumanvaraisia virheitä päälle valutetun liuottimen vaikutuksesta. Bertrand Russellin posket ovat pullistuneet niin symmetrisesti, että on vaikea uskoa että kyseessä on satunnainen prosessi.

Jula ei ole kuitenkaan teoksissaan pyrkinyt surrealistien tai dadaistien tapaan häivyttämään tekijyyttä. Päinvastoin, hänelle tärkeintä on onnistunut prosessi, ei niinkään onnistunut teos. Toisaalta Jula ei pidä taidettaan käsitetaiteena jossa keskityttäisiin vain taustalla olevaan ajatukseen, sillä hänelle keskeistä on kuitenkin onnistuneen prosessin manifestoituminen esteettisesti tyydyttävänä, visuaalisena teoksena.

Julan väitöstyö, jota ohjaa teoreettisen filosofian dosentti Juha Himanka, pyrkii selvittämään luovan prosessin anatomiaa. Se ei pyri määrittelemään taidetta tai antamaan normatiivisia suuntaviivoja taiteenteon prosesseille. Jula kuitenkin katsoo, että kaikki taide kumpuaa jollain tavalla samasta ”tunnelmasta”. ”Kaikki hyvät teokset ovat osallisia jostakin samasta”, hän tiivistää.

Sattumaa ei ole - deterministifilosofit ryhmäkuvassa

Kirjoitus julkaistaan myös Minervan Pöllössä 3/2012 Kaupunkitila

Akseli Huhtanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *