Julkaistu Minervan Pöllön numerossa 4/2012 ”Kuolema”

Teksti: Maria Hämeen-Anttila

Anti-aging – termi, joka tuo salamannopeudella mieleemme Chanelin tyylikkään minimalistisen ja kaviaarin kilohintaa hipovan purnukan, on nimitykseltään mielenkiintoinen ja harvinaisen osuva. Antibiootin tarkoitus on poistaa kehomme terveyttä häiritseviä mikrobeja. Antivirusohjelmat puhdistavat tietokoneemme digitaalisista sairauksista; antisemitistien puhdistus kohdistui yksilön sijasta ei-toivottuun yhteisöön. Anti-aging -liikkeen taistelu käydään ihmisruumiin kiusallista ohjelmointivirhettä, ikääntymistä, vastaan.

Ihmisruumiin eliniän pidentämistä käsittelevän tutkimuksen määrä yllättää laajuudellaan. Elämän pidentämiseen on ehdotettu luonnonmukaisia keinoja kuten energiansaannin rajoittamista; mutkikkaammat ideat ovat pyrkineet ratkaisemaan ongelman geenimuuntelun avulla, toiset taas kloonaamisella ja elinsiirroilla. Kaikkein radikaaleimpia ehdotuksia on esittänyt muun muassa futuristitieteilijä Ray Kurzweil: kunhan saamme tietoisuutemme ohjelmiston siirretyksi kestävämmälle, synteettiselle hardwarelle (luonnonmukaisessa on auttamattoman rappeutumisen ongelma), ikuinen elämä on taattu.

Sitä odotellessaan Kurzweil luottaa 150 päivittäiseen ravintolisään ja vähähiilihydraattiseen ruokavalioon säilyäkseen optimaalisessa kunnossa. Mikäli hän ehtii kuolemaan ennen nanoteknologian läpimurtoa, on hänen suunnitelmansa pakastaa ruumiinsa syväjäähän. Elämän pidentämiselle omistautunut organisaatio Alcor tarjoaa operaation reilulla 200 000 dollarilla. Alcorin missio on ”lopulta palauttaa kaikkien potilaiden terveys ja uudelleenintegroida heidät yhteiskuntaan”. Yhdistys väittää, että potilaan ruumiin säilyminen elvytyskelpoisena on hyvin todennäköistä, mutta vastaa kysymyksiin henkilökohtaisten muistojen ja identiteetin säilymisestä huomattavasti vaatimattomammin sanoin.

Suurin osa meistä näyttää hiljaa hyväksyneen kuolevaisuutensa. Joko 200 000 dollarin hinta on ihmisille liian korkea tai he eivät usko Alcorin visioon. Kurzweilin tekojen takana vaaniva kuolemanpelko ei ole saanut kaikista yhtä vahvaa otetta. Kryoniikan lupaama ikuinen elämä jää niille, joilla on tarpeeksi varaa ja halukkuutta maksaa, mutta tavalliselle kansallekin tarjotaan mahdollisuus työntää vanhentumista vähän kauemmas tulevaisuuteen. Mitä ilmeisimmin vastaanotto on innokas: anti-age -tuotteet ovat multimiljardibisnestä.

Ensimmäinen mielikuva, kuten aiemmin kuvasin, yhdistyy turhamaisuuteen. Nuoruutta palvovan yhteiskuntamme ihannenainen pukeutuu viisikymppisenä nahkalegginsseihin. (Fifty is the new thirty?) Kellon siirtäminen taaksepäin onnistuu raakaruokavalion, detoxin ja edellämainitun ryppyvoiteen avulla, ja rohkeammalla on mahdollisuus valita kirurgin veitsi, laserkuorinta tai injektioneula. Erityisesti amerikkalaisen median ylistämä MILF-uranainen on uudelleen keksitty yli-ihminen. Satunnaisesti meille vakuutetaan, että rypyt kertovat elämänkokemuksesta, kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kaikki muut keinot on käytetty.

Mikä olisi inhimillisempää? Sen jälkeen, kun uskonnollisuudesta tuli passé, vaihtoehtomme ikuisen elämän saavuttamiseen ovat olleet entistä rajoitetummat. Kuoleman tuntemattomuus on varmasti ollut yksi tärkeimmistä syistä eri uskontojen syntyyn. Koska todistusaineisto puuttui, oli helppoa muodostaa lohdullisia hypoteeseja sielun säilymisestä edes jossain muodossa ruumiin kuoleman jälkeen. Tieteisuskon yksinkertainen teesi, jonka mukaan olemassaolomme yksinkertaisesti loppuu kuoleman jälkeen, on paremmin todistettu mutta ihmisen perusluonnolle epätyydyttävä. Kun ylimääräisiä elämiä ei ole enää luvassa, jää ainoaksi keinoksi sen yhden ainoan pidentäminen.

Kurzweil on äärimmäinen esimerkki, joka toivottavasti herättää meissä naurua tai sääliä, mutta toisinaan jää huomaamatta, miten huolellisesti sama pelko kaiken lopusta on sisäänrakennettu yhteiskuntaamme. Se tuijottaa meitä mainosjulisteista, dieettioppaista ja luovuusseminaareista. Uudelleensyntymän teemaa toistetaan self-help -oppaissa: ”10 Steps to a New You”. Ryppyjen peittämisen alla on kenties halu unohtaa, että olemme kuolevaisia.

On ironista, että alitajuinen halumme nousta yli luonnon asettamien rajojen kumpuaa juuri alitajuntaan piiloutuneesta biologisesta selviytymisvaistostamme. Kuolemanpelko ei ole aihe, jota ihminen haluaa miettiä tietoisesti. Uskontojen ja aatteiden kuihduttua sen käsittely on keskittynyt yksilöön, eritoten ruumiiseen; toiminnan muoto on muuttunut, mutta sen syy on sama. Epikurolainen viisaus ”missä on kuolema, siellä emme ole me” tarjoaa kyllä järjellisen ulospääsyn pelosta. Ongelma vain on, että olemme pinnan alla harvinaisen epärationaalisia.

Niin kauan kuin molekulaarisen nanoteknologian tai jonkin myöhemmän teorian taso ei kykene luomaan kuolematonta yli-ihmistä, jää meille vaihtoehdoksi hyväksyä jossain odottava loppu. Voi olla, että alitajuisella tasolla kuolemattomuuden illuusiota vahvistavien rituaalien suorittaminen on keino vähentää ahdistavia ajatuksia. Kun ihminen nousee yli luonnon ja ottaa evoluution omiin käsiinsä, pääsee hän ehkä myös irti hävettävän primitiivisestä pelostaan. Jos Kurzweilin visio toteutuu, ehkä kuolemattomuus rupeaa kyllästyttämään sitä kansanosaa, joka on etuoikeutettu siihen. Ehkä sitten kuolema tulee muotiin.

Kirjoittaja hyödyntää häpeämättä populaaritieteellisiä lähteitä ja myöntää, ettei tiedä molekulaarisesta nanoteknologiasta mitään.